Biker Mice from Mars

Well folks, it's been a while. Again!

Me!

Viimeks oon vouhottanu edessä olevasta moottoripyöräreissusta läpi Euroopan, joka nyt on ollu takanapäin jo kolmisen kuukautta ja Hangon kesäkin vetelee jo viimeisiään. Alotin kerran jo kirjottamaan siitä reissusta, mutta jonkun tuntemattoman errorin takia koko teksti muuttu käsittämättömäksi htmlkoodikoodisiansaksaksi, joten se siitä sitten. Kertailen kuitenkin jotain reissun huippukohtia, sekä hyviä että huonoja.

Reissukaverin mieliksi päätin ilmottaa meidän pihalla, kun piti nousta pyörän selkään ja lähteä kohti Vuosaaren satamaa, että mua pelottaa AIVAN. HELVETISTI! Melkonen luottamuslause kun pitäs toisen kyydissä istua seuraavat 2 viikkoa. No, pelotti tohon viereiseen liikenneympyrään saakka :) Ensimmäiset pari päivää oli toki vähän jäykkää ja kankeeta, mutta sitten siihen pyörän liikkeeseen tottu eikä sitä enää ajatellu.

Laiva oli... no, erilainen kun mihin me Itämeren risteilijät ollaan totuttu. Baarit oli ihan pieniä ja ne suljettiin puolilta öin, mutta juomat niissä oli perusristeilijään verrattaessa puoli ilmasia. Buffet oli ainoa tarjolla oleva ruoka ja melko samaa settiä kun risteilijöillä, vähän suppeempana vaan. Nälkää ei kuitenkaan tarvinnu siis nähdä.

Ensimmäisestä illasta saakka tunsin pyhää vihaa mun kenkiä kohtaan ja eräänä sadepäivänä jossain päin Itävaltaa paiskoinkin niitä pitkin huoltoaseman pihaa kunnon Pikky Myy kohtauksessa ja ilmotin jatkavani matkaa pelkissä villasukissa. Kokemuksesta voin siis kertoa, että kun maiharit kerran kastuu sisältä, ne vaan ei enää kuivu. Ei, vaikka ne ois 12 tuntia täynnä sanomalehteä tulikuuman patterin päällä. Ja kun varpaat on koko ajan ihan jäässä, on elämä muutenki aika huonosti.

Vesisade ja moottoripyöräily ei varsinaisesti oo kovin kiva yhdistelmä ja se ajaminen paskassa kelissä alkaa tympiä, paljon ja äkkiä. Mutta kun se aurinko vihdoin kaivautuu esiin sieltä pilven takaa niin kaikki huolet ja murheet unohtuu samointein ja toteet vaan, että tää on parasta mitä oot ikinä tehny.

Sadepäivän jälkeen aurinkokin näyttäyty

Ajettiin myös lumen keskellä

Navigaattori on matkalaisen paras ystävä ja navigaattorin paras ominaisuus on lyhyimmän reitin esitys. Se vie ihan uskomattomiin paikkoihin ja pienimmillekin kinttupoluille keskelle omenatarhoja, viinitiloja ja maalaiskylän mukulakivipäällysteisiä kauppatoreja.

Ylipäänsä tollasessa ns. hitaassa matkailussa nautin ehkä eniten niistä vaihtuvista maisemista, se oli reililläkin mun lempparia, vaan tuijottaa ikkunasta ulos. Mut mikä parempaa, nyt pystyit pysähtymään ja ihmettelemään aina kun jotain mielenkiintosta osu kohalle! Oli myös mahtavaa seurata itseään vihreämmän reissaajan reaktioita ja innostusta kaikesta uudesta ja erilaisesta. Ja ne Alpit, voi ne Alpit! Se on melko sanoinkuvaamatonta, kun näät ne ekaa kertaa horisontissa ihan yhtäkkiä.

Myöhästyttiin hotellista 2 kertaa, ja kummallakin kerralla ku ihmeen kaupalla päästiin kuitenkin sisään nukkumaan. Toisella kerralla onnistuttiin kaivamaan sen lafkan puhelinnumero netistä (koska meillä TIETENKÄÄN ei ollu sitä, ja se mikä oli varaustiedoissa oli väärä) ja omistaja tuli päästää meidät sisälle, otti pyörän autotalliin yöksi ja jätti meille koko hotellin yleisavaimet, että päästään hakeen kaupasta ruokaa. Toisella kerralla meitä ootti lappu ja puhelinnumero ovessa ja soitettaessa ne kerto jemmanneensa avaimen kukkapurkin taakse ja kehotti menemään sisään sivuovesta. Vaikee uskoa, että nykymaailmassakin ihmisiin vielä luotetaan noin paljon. Yhdessä guesthousessa omistajamummo ei edes ymmärtäny, että oltiin tehty varaus, eikä se ollu tullu ikinä perille, eikä se puhunu sanaakaan englantia, mut silti pärjättiin ja saatiin aamiaista oikeaan aikaan. Ihania ihmisiä!

Saksassa yks pariskunta pyysi meidät kahville keskeltä moottoritietä. Ajo vierelle ja näytti "Want some coffee?" lappua auton ikkunasta. No, lähettiinhän me ja istuttiin niiden kotona kahvin ja pullan ääressä pari tuntia. Ihan mielettömiä tyyppejä!! Lähetettiin niille kiitoksena vieraanvaraisuudesta suklaata ja viinakaapin täytettä ja just tuli kirje sieltä takaisin päin ja kutsu uudestaan kylään. :)

Kaikin puolin ehdottoman huikee reissu, joka kasvatti pyöräkuumetta ihan älytön! Ens vuonna toivottavasti uudestaan, joko kyytiläisenä tai omalla pyörällä :)

Reissun ainoa suunniteltu kohde, Auschwitz

Itävallan Lake District

Hitlerin Kotkanpesällä Baijerin huipuilla

Hissillä kuuhun!

2,2km kesäkelkkarataa edessä, VIHDOIN!!

Olihan ne poroja pienempiä, mutta vitsi kun tuli kotoisa olo

Reissun huippukohta

Pikku Myy Liechtensteinissa

Time to go again...

So it's been a while... Since I was last here I've pretty much stayed put in Levi and worked my ass off to afford some more travelling. Levi in general was one sort of a journey and a really good one. I worked, a LOT, I met some awesome people and made some lifetime friends I'm sure, I had a fling or two, I saw so many bands, I got my first freckles from the spring sun in the slopes and just enjoyed my time. So much so that I will be returning, atleast for one more season, come winter again. :) Next stop in life is Hanko, which is the perfect summer location. Got a taste of it last Sunday and can't wait to be back!

However... before settling down - if 3 months can be called that - it's time to hit the road again. LITERALLY. Since I will be travelling with something that looks like following..

I COULD drive the thing myself of course, but I won't and that's why I need to take this other character with me. A is an old workmate and he's been my carrot (like peas and carrots-carrot) for awhile now. But not in a relationship-y kinda way!

I bought myself a brand new biker jacket and trousers, borrowed a helmet and cloves from cousin J and manage to find an ancient pair of military boots so I'm ready! Packing is not worrying me too much this time, since now it's only for 2 weeks and most of the time I will be wearing the driving gear anyway. And maybe, just maybe, I'm getting better at it!!

I don't even know where the whole idea came from but the main goal for this trip has been to visit Auschwitz, the Nazis concentration camp dating back to World War II and that's where we are heading first. Come Saturday the Finnlines ferry will take us to Gdynia, Poland and from there we drive down to Krakow and Oswiecim. After that it's an open road. However we took the World War II theme a little further and plan to visit Hitler's hideaway place Eagle's Nest in the German Alps and maybe another camp near Munich. Let's just see where 2 weeks can take us. But I'm sure it's gonna be magnificent.

20.1.2012

Alkaa päästä lomatunnelmaan...   

En ees enää tiiä monta päivää ollaan oltu täällä, tai oikestaan ees et mikä päivä on.
Sunnuntaina ei tehty oikestaan mitään, oli sen verta raskas matka, mut käytiin kuiten syömässä Red Lobsterissa maailman parhaita grillattuja katkarapuja valkosipulikastikkeessa. Se kastike on hullun tulista ja siin on niin paljo vaosipulia, et haisee varmaan viikon, mut se vaan on niin tautisen hyvää. Ja ravintolana lobsteri on ihan ässä; aika harvassa on sellaset paikat missä kahen vuoden tauon jälkeenkin sut vielä toivotetaan tervetulleeks halaamalla, koko omistajaperheen toimesta.

Maanantaina edelleenkään ei tehty oikeen mitään, se oli semmonen totuttelu päivä. Käytiin toki uimassa merikilpikonnien kans ja jäin muutaman kerran vähän aallon jalkoihin ko ne oli vähän isoja, mut kesä onneks kuivaa. Jossain on ollu ilmeisesti kunnon myrsky kun tääl on aallot ihan hervottoman kokosia, ei tartte ees aatella mitään surffaamista ennen ko ne rauhottuu. Käytiin juttelee vuokraamossa parin kundin kans ni ne vaan totes et ihan turha lähtee koittaa, se on ko pesukone teille.

Tiistaina aalto ongelma edelleen jatku, eli se niistä vesileikeistä, ja uiminenki oli kiellettyä. Tehtiin sit semmonen reilu viiden kilsan aamulenkki rannalla ja se alko meneen melkein jo urheilun piikkiin, mut onneks vaan melkein. Tavattiin sil reissul myös uus eläinlaji, semmonen liskokala. Aika ovela, se näytti kyl kalalta mut sil oli etujalat ja se meni kallioo pitkin eteenpäin jotenki silleen sivuttain kiemurtelemalla ja se osas hyppii ihan hullui matkoi. Varmaan joku dinosauruksen jälkeläinen! Iltapäiväl bongattiin myös rantabaari mis on hammockit, joten sinne suuntaan viel joku iltapäivä torkuille ja jaffalle.

Edellisestä päätellen tänään on siis niin paljon kun keskiviikko. Aallot on pienenemään päin, mut vieläkään ei alottelijoita suosivia, joten päätettiin pitää retkipäivä. Sami lähti meille kuskiks ja ajettiin eka Kosgodan turtlesfarmille eli siis kilppareitten orpokotiin. Se on semmonen hyväntekeväisyydellä ja lahjotuksilla pyörivä lafka johon kätään talteen kilpparin munia ja niitä sit haudotaan ja kuoriutumisen jälkeen ne otukset pietetään isoissa altaissa 3-4 päivää et niitten kuori kovettuu ja linnut ja kalat ei niin helpolla voi syyä niitä kun ne vapautetaan. Luonnon oloissa kuoriutuvista kilppareista selviää noin prosentti, mutta noitten farmien ansiosta jopa 25% poikasista jää henkiin. Tietenkään ne kaikki ei elä sataa vuotta ja kasva metrisiks, mut kuitenki. Siel oli hoidettavana myös verkkoihn tarttuneita ja siitä vammautuneita kilppareita, jotka ei enää pärjäis luonnossa. Ja pari albiinoa. Tekevät siis todistettavasti hyvää työtä. Seuraava etappi oli semmonen yrttitarha, mis kerrotaan kaikista luonnon lääkkeistä mitä tääl käytetään, aika mieletöntä jos ne kaikki mistä ne puhu niin oikeesti toimis, ei paljo huvittais enää kemikaalisia pillereitä popsia. Ostettiin sieltä jotain citronella vahaa, minkä pitäs auttaa hyttysen puremiin. Mul on aik ärhäköitä ne, levinny ihan mustelmiks ja viittä vaille et tuleeks vesikellot vai ei. Toivotaan siis et se töhnä auttaa ni ei tartte paketoida koko koipea. Viimenen etappi oli kuukivikaivos. Ei todellakaan mitään inhimillistä hommaa! Ne on 21 metriä syvissä kuiluissa, mistä jatkuu noin 7m pitkä käytävä maanalle ilman sähköä, kynttilän valossa, ja kaivaa käsin sitä hiekkaa. Tyypillinen, lähes päivittäinen ongelma on et sieltä käytävästä loppuu niitten kynttilöiden takia happi ja ne työmiehet pyörtyilee sinne.... Ja vaan siks et turistit sais ostaa nättejä koruja. Mul on omat veikkaukseni siitä, ettei niitten liksakaan todellakaan oo mikään päätä huimaava. Tosin sitä kivee on maaperäs tosi paljon ja jalokivien löytyminenkään ei oo lainkaan tavatonta. Takas ajeltiin taas semmosia kärrypolkuja pitkin et heikompia ois hirvittäny ja kaikkein kapeimmal tiel pystyy tuleen jopa bussi vastaan. Suomessa ees puolta isommalle tielle ei bussit menis, eikä ne täällä oo mitenkään ratkasevasti pienempiä kooltaan kuitenkaan. Illalla oli viel kummien illanvietto Blue Shadows ravintolassa, jossa paikallinen bändi soitti musiikkia hyvin meksikolaistyyppisesti ja hyvin epämääräsine tulkintoineen.... melodiasta kuiten yleensä tunnisti biisin, jos nyt sanoista ei ihan. Ja Elvistä raiskattiin taas sen verta urakalla, et välil piti koittaa vuotaako korvista verta. Ei vuotanu. Söin elämäni ensimmäistä - ja varmaan myös viimestä - kertaa barracuda pihviä ja oli kyllä melkosta. Koostumukseltaan mä sijoittaisin sen johonki ylikypsän tonnikalapihvin ja possunfileen välimaastoon. Se varmaan ois yhtä lihaisaa ko tonnikalapihvi, jos sen jättäis mediumiks, mut tollain kypsänä mallina se oli melko puinen. Maku oli TOSI kalainen. Siis miettikää miltä kala maistuu, miten siin on semmonen oma arominsa, ja kertokaa se kymmenellä. Ja sit viel et tuntuu ko söis jotain kuivaa lihaa.... Melkonen yhistelmä. Se maku oli muutoin tosi mieto, mut aromi oli kyl äärimmäisen merellinen. En oikeen osannu loppuviimeeks päättää, et tykkäsinkö vai en, mut jos joskus muulloin tulee eteen valinta haita, barracudaa vai katkarapuja niin ainakaan se ei osu enää siihen barracudaan. Hai mul taitaa olla viel testaamatta, ehkä sitäki viel tälle reissua vois koittaa. 

Jos teistä kuitenki joku tänne ikinä eksyy niin suosittelen pysymään katkaravuissa ja mustekalassa, sillon ollaan turvallisilla vesillä. Kana.... no ne ilmeisesti kärsii täällä anoreksiaa ja annoksien ominaispiirteenä on et niis on luutja jänteet mukana. Mitään pihvejä ei oo tullu ikinä testattua. Ja toki riisit, nuudelit, curryt ja chop suet (ilman sitä kanaa) on ihan toimivia settejä. Pastat ja pizzat kannattaa unohtaa suosiolla, ko nää ei osaa ni nää ei osaa! 

Tääl voitas myös olla ihan super ekologisia ja antaa kaikille vähänkään turistisoituneille alueille suuntaaville semmoset vuokraruokalistat panttia vastaan jo kentällä, jonka vois sit lähteissä palauttaa. Meinaan ko näät yhen listan, oot nähny ne kaikki. Numerot niitten annosten perässä saattaa sillon tällön hieman vaihdella, mutta kuka niitä laskee ko kaikki maksaa kuitenki alle viis euroa.

Loppuviikolle ois luvassa reissu johonki viidakkoon ja vesiputouksille, paikalliset ryyppäjäiset ja kyläilyreissu kummitytön kotiin. Ja jos sinne surffaamaanki pääsis.

Uudet matkustusluokat: comfort ja eläintarha

Viimenen virhe lähtee reissuun pakettimatkalla, turistiluokan lennolla. Palvelu ihan käsittämättömän hidasta: yölento, kone valmiiks myöhässä ja "myöhäinen päivällinen" tarjottiin n. Klo 2, jonka jälkeen ilosesti myytiin vielä taxfree-tuotteita ja juomia. Penkkejä oli tottakai ahdettu koneeseen kymmenen riviä enemmän kun mitä sinne inhimillisten olojen saavuttamiseks mahtuis, joten tämmösellä taskUkokosellakin meinas olla tuskasta mahtua olemaan. Onnea kaikki kaks metriset! Virallinen herätys ja aurinkoa kirkkaammat matkustamovalot sytytettiin - ja asiasta vielä kuulutettiin aivan tavattoman ylipirteästi - kymmeneltä sri lankan aikaa....... EI TULLU MIELEEN ET KELLO ON PUOL SEITTEMÄN SUOMESSA JA OLLAAN SYÖTY ILLALLISTA KAHELTA!?!!!? Tän jälkeen tottakai kesti lähemmäs tunti, ennen ku se aamiainen osu meän kohalle. Karjalanpiirakka näytti sen verta pelottavalta et en uskaltanu ees haarukkaa siihen iskee, nakit muistutti koostumukseltaan lähinnä perunamuussia ja pyttipannu oli säästösyistä maustettu ketsupin sijaan edellisillan pastakastikeella...

Täs vaihees onneks oli enää laskeutuminen jäljellä, mikä vois enää mennä vikaan, right? No, tottakai  kuuliaisten mennävuosien kanariansaarten keihäsmatkalaisten tapaan katsomo repes valtaisiin aplodeihin esityksen päätyttyä.... Tai siis... ilahtuneisiiin taputuksiin kun TÄLTÄKIN lennolta selvittiin hengissä.... Jos kentän seinässä ei ois lukenu "Welcome to Sri Lanka" niin oisin kyllä menny ohjaamosta kysymään et onks ne vitun puusilmät tuonu meät kanarialle.

Kaiken tän kruunas tottakai oppaan tositärkeet ja hurjankiinnostavat kohdekertomukset bussimatkan aikana. Oon kyllä vähän pettyny et yhteislaulua ei ollu. Eikä ees sitä virallista tervetulotilaisuutta missä tarjotaan ne tervetulodrinkit mihin on salaa lurautettu vähän kossua sekaan et ihmiset ees vähän rauhottus.

Kovaa ja korkeelta

Mul ei oo nyt mitään oikeeta päivitettävää, mut oli pakko kirjottaa jotain koska must on niin päättömän siistiä, et oon 10 000km etelä-ruotsin yläpuolella lentsikassa ko postaan tätä. Tää kai sit on sitä nykyaikaa :)

When Paris sneezes, Europe catches cold. (~Metternich~)

Yöjuna Pariisiin oli melko mielenkiintonen kokemus. Otin paikan termillä "couchette" jotka on kuuden hengen osastoissa ja josta ymmärsin että ne saa makuuasentoon ja joka makso reililipun haltijalle 20€. Normaali sänky aamiaisella ja omalla kylppärillä ois ollu 30€ kolmen hengen hytissä. Päätin siis säästää... Ja joo, tyyny ja peitto oli olemassa ja se oli kyllä makuuasennossa, mutta kova ko ois nukkunu periaatteessa lattialla ja ehkä 50cm leveä ja niin korkeella, etten ylettäny laittaa kamoja sinne ees kädet suorana ja siel oli käytännös mahdoton istua kun se oli niin matala. Tikkaat oli mallia epävarma ja ne irtoili telineestään samalla ko niitä kiipes, joten pääseminen tuohon niin sanottuun sänkyyn kävi lähinnä extreme urheilusta. Juna oli ihastuttavan vanha ja tunnelmallinen, toisin sanoen koliseva, rämisevä ja kovin epätasanen.... Osa sen pyöristä oli varmaan kulmikkaita. Unet jäi siis melko kevyiks ja totesin vain, että onpa hyvä ettei tullu useammin korvattua hostellia tällä ratkasulla, kun ei se kerta ollu ees halvempi.

Aamulla kuitenki löysin itteni Pariisista ja koska mun jatkojuna lähti saman päivän iltana, niin päätin viedä laukun etukäteen jo sille asemalle säilytykseen kun se oli siinä suht lähellä. No, luggage storagen löytäminen siltä asemalta kestikin sit kaks kertaa niin pitkään ko sinne pääseminen, koska henkilökuntakaan ei tuntunu tietävän missä se on ja miten sinne pääsee. Lokeroiden käyttäminen oli lähes ydinfysiikkaa ja ohjeet tottakai vaan ranskaks... Lopulta rinkka oli kuitenkin lootassa lukkojen takana ja seuraava haaste oli Pariisin metro, mistä mun muistot ei ollu kovin positiivisia... Sen kans tulin kuitenkin tällä kertaa hyvin toimeen ja ilahduttavasti asemalta meni suora juna kaupungin toiselle laidalle mihin halusin katakombeja tutkimaan.

Pariisissa ehkä ekaa kertaa huomas turistien paljouden ja ekaa kertaa jouduin jonottamaan johonki nähtävyyteen, en tosin onneks kauaa. Ne katakombit on siis rakennettu ihmisten hautaamista varten, kun maan päällä ei oo tilaa ja en tiiä, ehkä ne haluu säästää tavalliset hautausmaat joilleki tärkeille tyypeille, niinku Jim Morrison. Ensin mentiin 130 rappua maan alle, jossa haisi kosteelle ja homeelle ja sen jälkeen kohti tunneleita. Kiveenlouhittuja, pimeitä, kylmiä ja kosteita tunneleita erittäin pelottavine säkkipimeine sivuhaaroineen vaellettiin semmonen puolisen kilsaa, jonka jälkeen päästiin itse asiaan. 11 000 000:n pariisilaisen luut on tuotu sinne ja niistä on rakennettu semmosia "koristeellisia" seinämiä niitten käytävien varrelle käyttäen sääriluita ja pääkalloja, ja loppu luusilppu on heitelty sinne taakse sekalaiseks kasaks... Onpa kunnioittavaa!! Mutta seuraava puol kilsaa joka puolella on sua itteäs korkeampi luumuureja, joista pääkallo toisensa perään tuijottaa sua... Aika hyytävää oikeesti! Mut kokemisen arvonen, eipä meillä kotosuomessa ihan tollasia oo.

Tietämättömille kerrottakoon, että en siis pidä Pariisista vähääkään, oon aina saanu siitä huonoja viboja, mut se nyt sattu matkanvarrelle niin tarjosin sille uuden mahdollisuuden. Kaupungin kunniaks sanottakoon, että nyt en pidä siitä vähän vähemmän.... mutta ei se edelleenkään meikän ykköskohde oo jatkoa aatellen. Katakombien jälkeen menin metrolla Notre Damelle, jonka metroasema on edelleen ko viljasiilo ja haisee homeelle, mutta sentään se oli maalattu ihmisystävällisemmäks semmolla kullanhohtosella maalilla entisen turtlesvihreen sijaan. Maanpinnalla tein raffin arvion mikä suunta on Louvrea ja Eiffel tornia kohti ja suuntasin sinne päin, mutta kiertoreittiä päästäkseni eroon pahinmasta turistimassasta. Bongasin söpön ja ihmismäisen hintasen kahvilan ja söin erittäin ranskalaisittain patonkia briejuustolla ja oliiveilla ja millälie, mut oli hyvää. Jälkkäriks yritin edelleen hyvin ranskalaisittain metsästää creme bruleeta, mutta ne makso timantteja, joten tyydyin suklaa flan:iin yhestä artisaanileipomosta ja olipa kyllä hyvää :) Sen leipomon vierestä löysin myös taivaallien kenkäkaupan, joka itessään nosti Pariisin osakkeita huomattavasti, vaikken mitään voinu ostaakkaan... Kävin kuvaamassa itteni niitten Louvren lasipyramidien kanssa ja suunnittelin käveleväni Eiffel tornille asti, mut mitä turhia, oon käyny siellä kajesyi ni en jaksanu. Louvren vieressä on semmonen puisto/puutarha, jonka toisessa päässä on joku obeliski, joten käppäilin siellä. Sen obeliskin ympäristö oli täynnä jotain telttoja, ja yhtäkkii tajuun et joka puolel on huippumalleja ja lehtitoimittajia ja valokuvaajia ja tyyppejä, jotka saleen on muotisuunnittelijoita... Kaikki on viimesen päälle designkamoissa ja korkeissa koroissa,  et en sit tiiä eksyinkö keskelle jotain muotiviikkoa.... mut oli ihan mielenkiintosta pyöriä siel hetki :) Pitää googlettaa et mitähän siel mahto tapahtuu...

Sit suuntasinki jo juna-aseman huudeille ja pyörin hetken Montmartressa ja totesin, et Pariisi tommosena puolen päivän pitstoppina oli mulle ihan sopiva annos. Kävin ostaa postikortteja ja myyjä alko vähän turhanki tuttavalliseks, en tajuu miks! Se alko kyselee nimeä ja mistä oon ja kauan oon  Pariisissa ja voisinko jäädä pitemmäks aikaa ja tavata hänet illalla ja AHDISTAVAA!! Mut sain siltä pinkin Eiffel torni avaimenperän, mikä roikkuu nyt mun rinkassa et propsit ees siitä :P mun edelliset maskotit onki vähän heikoilla: Suomineito jäi Sloveniaan viime kesänä ja Hello Kitty kuoli jossain vaihessa tätä reissua.

PS. Mulla ei oo mitään hajua kuka toi tyyppi on, ketä siteeraan otsikossa, mut must se kuullosti näppärältä :P

Berliini, tsek.

Selvisin viikonlopusta Berliinissä enemmittä vammoitta. Tosin mun rinkkaan ilmeisesti on kaikesta huolimatta ujuttautunu jotenki lisää painoa, koska mun olkapäät alkaa olla ihan muussina sen kantamisesta... Tai sit oon vaan kantanu sitä tavallista enemmän viimepäivinä.

Ensimmäisenä surulliset faktat tiskiin: en käyny Berliinissä KERTAAKAAN CLUBILLA!! :'( Mut unirytmillä ennen puolta yötä nukkumaan ja sisäinen herätyskello seittemältä ei vaan oikeen tue sitä harrastusta ja vaikka se ois kuulunu asiaan, niin en silti koe missanneeni hulluna, koska tehtiin kaikkea muuta.

Asuin Berliinissä Darenan luona, jonka oon tavannu kerran Bulgariassa kesällä 2004, mut ollaan pidetty yhteyttä vuosien varrella säännöllisen epäsäännöllisesti ja vanha kunnon facebook on yhdistäny. Pääteaseman lähestyessä en varsinaisesti pystyny välttään ajatusta siitä, et mitä jos en ees tunnista koko ihmistä ja toistepäin ja joudutaan soittaan toisillemme ja todetaan seisovamme vierekkäin... No, näin ei kuitenkaan käyny vaan molemmat tunnisti toisensa ekasta vilauksesta ja oltiin ko vanhoja ystäviä, ei ollu montaa hiljasta hetkeä koko viikonloppuna :P Vietiin mun tavarat suoraan kämpille ja oisin voinu viettää koko viikonlopun poistumatta sielt kertaakaan, aivan mieletön lukaali! Kaikki ihan uutta ja viimesen päälle sisustusmuodin mukasta, sekasin uutta ja vanhaa, vanhan talon kattohuoneisto jätti-isolla parvekkeella... Ja se koko hoito on vuokralla sen takia kun se omistaja ei tartte sitä kämppää vaan asuu jossain muualla isommassa.... Ja siis tossa oli kaks isoa makkaria, iso olkkari, keittiö ja hulluna semmosta aulatilaa... Ehkä munki pitää muuttaa Berliiniin! Kun pystyin lopettaa vaan kaiken ihailemisen ja ees taas pyörimisen niin korkattiin reunion skumppa ja päiviteltiin kuulumisia. Myöhemmin käytiin schnitzeleillä nurkan takana olevassa pubissa missä oli live jazzia ja käsittämättömän huono palvelu, mikä on enempi tai vähempi Berliinin ravintoloiden tavaramerkki. Alkuun se on tavallaan "ihan siisti piirre" mut aika äkkiä se vaan alkaa totaalisesti ärsyttään. Kuvitelkas menevänne ravintolaan, jossa teille ei koko palveluprosessin aikana puhuta sanaakaan, tilausta ottaessa tarjoilija tulee siihen pöydän viereen, tuijottaa sua ja poistuu 5sek päästä josset oo ehtiny sanoon sille mitään... ja tulee takas ehkä 5min päästä... Kaikki kuitenki odottaa tippiä niin... herää vaan kysymys että mihin palveluun perustuen sitä sit pitäs jättää? Siihen et sä ylipäänsä oot saanu sieltä yhtään mitään ruokaa tai juomaa?!

Lauantaina päätettiin nukkua pitkään, eli heräsin vartin yli kaheksan, ilman kelloa. Ei kuitenkaan saatu oikeen mitään aikaseks ennen yhtätoista jollon suunnattiin aamiaiselle ja sen jälkeen Darena yhytti mut Berlin Free Walking Tourille, jonka meille veti brittiläinen Rob, ehkä... No ainakin se oli Manchesterista ja sil oli krapula. 3,5 tuntia käveltiin ympäriinsä ja nähtiin kaikkia tärkeitä juttuja, niinkun parkkis "where people come to empty their dogs" mikä on sinänsä ihan jees, että metrejä sen parkkiksen alapuolella on Hitlerin bunkkeri, missä se tappion jälkeen tuplatappo ittensä (ampumalla ja syanidilla). Nähtiin myös paljon pinkkejä putkia, mitä pitkin rakennustyömailla maasta tullu vesi pumpataan pois, kun Berliini on joskus rakennettu suon päälle niin siellä on liikaakin vettä alapuolella. Nähtiin myös ihan oikeita nähtävyyksiä, no hätä, oikestaan kaikki tärkeimmät. Mutta en osaa niitten yhtienkään nimiä, enkä jaksa kattoa mistään kirjasta niin kattokaa vaikka googlesta :)

Kävelykierros tottakai oikeaoppisesti päättyyy pubiin, johon oltiin sovittu Darenan kans treffit sit about siihen aikaan ko se loppuu... No, kaks tuntia sen noin ajan jälkeen istun yhä siellä pubissa eikä neitiä kuulu eikä näy. Mullahan on tottakai puhelin kämpillä latauksessa eli oon poistunu kauppareissua pitemmälle ilman puhelinta elaa kertaa sen jälkeen ko kännykät tuli... Eikä todellakaan Darenan numeroa missään ylhäällä. Ja sit Rob ystävällisesti kertoo mulle että eeeeeeiiiii se oo se sama pubi ko ennen, ne vaihto viime viikolla. VOI. PASKA. :D yks aussimimmi sit anto mun käydä puhelimellaan facebookissa kaivamassa se numero esiin ja oisin sanu laittaa viestin Darenalle hänen puhelimestaan kun tää Rob, ei pidä puhelimessaan puheaikas ettei turistit lainaile sitä.... Kiitti avusta hei! Tekstiviesti maksais sille ehkä sentin tässä tapauksessa. Olin just kirjottamassa sitä viestiä ko Darena yhtäkkii ilmaantuu sinne ja loppu hyvin, kaikki hyvin! Sen kaveri tunsi yhden niistä toisista oppaista ja sitä kautta se oli selvittäny, että se kuppila on vaihtunu. Kyllä hyvät suhteeton hyvästä! No, porukka oli kuitenki mukavaa ja vaik bisse ei ollu lähellekään yhtä hyvää kun Oktoberfesteillä niin sitä tuli omasta hanasta keskeltä pöytää :)