Let the roadtrip begin!

Australian Ryanair kuljetti meidät jotakuinkin turvallisesti Melbourneen. Mua ilmeisesti pidettiin potentiaalisena terroristina Sydneyn kentällä kun mun reppu syynättiin kolmeen kertaan läpivalasussa ja sen jälkeen tutkittiin vielä jollain räjähteiden paljastimella. Näköjään siis pääsin Sydneyyn helposti, mutta pois lähteminen oliki paljo hankalampaa.

Melbournen kentällä meitä oli vastassa R. Saksasta ja Apexin toimistolla meitä ootteli ryhmämme neljäs jäsen, Hyundai Elantra, joka tulis kuljettamaan meitä ympäriinsä seuraavan viikon. Oikein näpsäkkä menopeli ja kieltämättä uljasta valkoista ratsuani ei tullu ikävä.

Nää hahmot, joiden kanssa Roadtripille lähdettiin, löyty siis Couchsurfingin kautta. Couchsurfing on sosiaalinen media, jossa ihmiset voi tarjota maksutonta majoitusta sitä etsiville reissaajille ja oppia samalla tuntemaan uusia kulttuureita ja saamasn ystäviä kaikkialta maailmasta. Couchsurfingiin liittyminen ei velvoita tarjoamaan majoitusta kenellekään vaan kontakteja voi luoda muillakin tavoin. Monilla paikkakunnilla paikalliset aktiivit järjestävät viikottaisia tai kuukausittaisia tapaamisia ja aktiiviset reissaajat etsii siellä paikallisoppaita tai reissuseuraa muuten vaan. Näin mekin siis päädyttiin yksiin: A. suunnitteli roadtrippiä ja etsi reissuseuraa, päivämäärät ja reitti kuullosti just sitä mitä mäki halusin nähä, vastasin A:lle ja voila, pari viikkoa myöhemmin oltiin tien päällä!

Eka päivänä ajeltiin tutkimassa The Crampians National Parkia, mikä oon muutaman tunnin päässä Melbournesta. Osa suosituimmista paikoista puistossa oli suljettu, koska siellä oli riehunu valtava metsäpalo alkuvuodesta. Hienoja maisemia ja paljon eläimiä kuitenkin nähtiin. Eka yö vietettiin Dimboola nimisessä "kylässä" niin keskellä ei mitään, et en ymmärrä miten A. edes ikinä oli löytäny sitä hotellia. Lähialueen ns. nähtävyydet koostu kahdesta kansallispuistosta, joiden nimet oli osuvasti Suuri autiomaa ja Pieni autiomaa... Se hotelli on perustettu vuonna 1924 ja oli kyllä melkonen kummitustalo ja oltiin varmoja, ettei herätä enää seuraavana aamuna vaan joku on tappanu ja silponu meät. Se oli ku mistäkin kauhuleffasta ja en muista koska oisin tuntenu itteni niin muukalaiseks ko siellä ko astuttiin sisään paikallispubiin, jossa hotellin respakin oli. Ne ihmiset ei varmaan oo nähny ulkopaikkakuntalaisia vuosiin, saati ulkomaalaisia. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. :)

Seuraava etappi oli Barossa Valley viinitiloineen, jossa vietettiinkin muutama yö paikallisiin tuotteisiin tutustuen, mutta siitä lisää erikseen. Sieltä matka jatku kohti Adelaidea, joka ei ollu mitenkään erikoisen kiinnostava kaupunki. Keskusta on kiva sekotus uusia ja vanhoja rakennuksia, mutta ei siellä muuten hirveesti oo mielestäni nähtävää. Me varattiinkin hostelli Port Adelaiden puolelta, mikä on siis kaupungin satama-alue vähän kauempana keskustasta ja oikein viehättävä paikka.

Hostellissa oli joku ihan täys idiootti töissä kun mentiin ja saatiin huone, mikä oli muuten jo täynnä ja jossa kahesta meän sängystä puuttu patjat... Respakko laskutti meitä tullessa puolet kokonaishinnasta kun omien sanojensa mukaan hän oli laskuttanut jo puolet luottokortilta, luottokorttikuittia kuitenkaan ei ikinä saatu ja pelkkä käteiskuitin kirjottaminenkin tuntu olevan ongelma. Yritettiin kysyä, että miten päästään helpoiten kaupunkiin ja mitä se suunnilleen maksaa niin ei saatu oikeen mitään vastausta. Astiat piti vuokrata ja hän ois halunnu antaa meille vaan yhet astiat jaettavaksi... Samaten avaimia saatiin vaan yks, vaikka luonnollisesti jokaiselle huoneessa majoittujalle on olemassa oma avain... Tässä vaiheessa sit osu omistaja paikalle vähän paikkailemaan tilannetta, vaihtamaan meän huoneen ja tarkistamaan et onhan kaikki kunnossa ja saatiin kaikki tarvittava paikallisinfo kysymättäkin. Vasta myöhemmin ruvettiin miettimään sitä koko laskutushommaa ja respassa sitä selviteltyä kävikin ilmi, että se samainen respakko oli jo laskuttanu mun kortilta koko majotuksen ja näin ollen siis peri meiltä tullessa liikaa rahaa. Ei millään eka suostunu ymmärtämään eikä myöntämään asiaa, eikä mitään anteekspyyntöön viittaavaakaan tullu hänen suustaan. Omistajat oli onneks paikalla ja oli ihan hirmu pahoillaan ja hyvitteli kyllä kaikin keinoin; saatiin pullo viiniä, myöhänen check-out, ylimäärästä nettiaikaa jne. Ja aivan varmasti se respakko sai kuulla kunniansa jälkeenpäin...

First steps in Australia

Australia on tunnettu tiukoista rajamuodollisuuksista ja vähän jänskätti, et mikähän kuullustelu kentällä odottaa ja kuinka tarkkaan aletaan tavaroita syynäämään. Maahanhan tietenkään ei saa tuoda mitään eläin- eikä kasviperäsiä tuotteita tullaamatta niitä ja myös esim. vaellusvarusteet ja muut ulkourheilukamat joutuu yleensä tarkastettavaksi. Lisäks kun tulee Working Holiday viisumilla maahan, voi ne kysellä myös jatkolentojen tai tiliotteiden perään varmistuakseen, että pärjäät taloudellisesti ja pystyt rahottaa kotiinpaluusi. Mulla ei lentolippua pois ollu, mutta tiliotteet kyllä tallennettuna tabletille varmuuden vuoks. Mitään kuitenkaan ei kyselty vaan toivotettiin tervetulleeks Australiaan ja hyvää päivänjatkoa. Vaelluskenkien takia jouduin kuitenki tarkastukseen, mutta koska kengät oli puhtaat eikä niitten mukana kulkeutunu maata ja siemeniä niin pääsin sieltäkin läpi ihan suoraan.

Sydneyn aamu oli vastassa harmaana, sateisena ja kuuman kosteena. Hostelli oli varattuna Potts Pointin alueelta, josta ydinkeskustaan Oopperataloa kattelemaan käveli parikyt minuuttia. Heti ekana päivänä tapasin A:n Puolasta sightseeingin merkeissä ja onnistuttiin siinä iltapäivän aikana kävelemään ympäriinsä yli 12 kilometriä. Kun ekaa kertaa astu Sydneyn Oopperatalon portaille oli aika epätodellinen fiilis. 10 vuoden oottamisen ja haaveilun jälkeen oon nyt yhtäkkiä täällä ja tossa toi talo vaan on! Aika mieletöntä! Ei paljo sade haitannu vaan oikeen tyytyväisenä itseeni hilluin ympäri Sydneyä kolme päivää. Varmuuden vuoks kävin joka päivä ainakin vilkasemassa sitä Oopperataloa, että eihän se vaan ollu unta :)

Kolme päivää Sydneyssä oli myös ihan sopiva aika, ehti nähä kyllä kaikki kohokohdat mainiosti eikä jääny turhaa luppoaikaa milloin tehdä tuhoja kaupoilla. Sydney myös on kallis kaupunki niinku arvata saattaa eli oli aivan hyvä vaihtaa maisemaa ennen ko luottokortti olis miinuksella.

Neljännen päivän aamuna siis reppu selkään, A. matkaan ja takas lentokentälle...

Uusi-Seelanti vielä kerran

Ohhoh onpahan tullu vietettyä pitkään hiljaiseloa. Aikanaan Queenstownista lähdön jälkeen tietoliikenneyhteydet ei varsinaisesti ollu mun puolella Lake Tekapolla eikä Mount Cookilla, joten en paljo päässy käsiks Internetin ihmeelliseen maailmaan. Tekapo oli niin sininen kun kaikissa postikorteissa näyttää ja Mount Cook lumihuippuineen toi mieleen Alppimaisemat. Tuli suoritettua reissun vikat patikoinnit, kävin bongailemassa tähtiä maailman kirkkaimalta tähtitaivaalta ja tein en-mitään. Jos kauppaan kävelee hostellilta 10min suuntaansa, kylässä on tasan yks kauppa ja kaks kuppilaa, ja onnistuu silti käyttämään reissuun 5 tuntia, on se mielstäni ihan hyvä suoritus.

Vikat päivät Uudessa-Seelannissa asuin ystäväni luona Christchurchissa ja oli nastaa olla välillä poissa hostelleista ja tavata joku, jonka kanssa ehkä on muutakin puhuttavaa kun vaan ne perinteiset "mistä oot, mihin oot menossa, kauan oot reissannu" hostellikeskustelut. Christchurch on edelleen niiden muutaman vuoden takaisten maanjäristysten jälkeen aika huonona, eikä sillä matkailijan näkökulmasta oo hirveesti tarjottavaa. Tuli vähän surullinen olo siellä runnellussa kaupungissa yksin haahuillessa. Valitsin kyllä huonoimmat kohteet ekaks ja vikaks Uudessa-Seelannissa, koska en pitäny ensivaikutelmasta ja lähtövaikuteakin oli vähän apea... Olin siis enemmän kun valmis lentämään Australiaan!

Ainiin taisin mainita edellisessä postauksessa jotain jostain tulossa olevasta aktiviteetista ja ei, sykloonit ja hirmumyrskyt ei sotkenu sitä. Kävin siis riversurfaamassa. Aktiviteetillä ei varsinaisesti oo mitään tekemistä surffaamisen kanssa ja joki on melko vähättelevä kuvaus sille villivirralle mikä meitä odotti. Riversurffauksessa siis vedetään märkäpuku niskaan, kypärä päähän ja hypätään koskeen uimaan. Koskenlaskua uiden siis. On kahta vaihtoehtoa; voit laskea sitä koskea bodyboardin kanssa, jolloin se väline sentään viittaa surffaukseen. Tai voit ottaa frogzin avuks. Frogz on eräänlainen pulkka/kelkka/kelluva asia, joka on muotoiltu sopivaks, jotta sen päällä on helppo ylävartalon maata ja jossa on kahvat mistä pitää kiinni. Siinä pysyy uskoakseni helpommin kyydissä kun pelkässä bodyboardissa ja se on massiivisempi ja siten suojaa enemmän, mutta se on myös hankalampi hallita ja ohjata kun virta kuljettaa sua ihan minne huvittaa.

Ihastuttava jokemme Roaring Meg piti sisällään kolme 3+  luokan koskea (ensimmäinen niistä oli nimetty herttasesti Man Eater:iks että hei onnea matkaan vaan) ja yhteensä laskettiin 5,5km alajuoksulle päin. Rankkaa, fyysistä, jännittävää ja hauskaa. Ehottoman kiva kokemus, mutta ei musta kyllä harrastajaa tuu :) Oon entistä enemmän meri-ihmisiä, makee vesi on ihan ok kun se on pullossa tai tulee hanasta mun vesilasiin!

Look at my horse! My horse is amazing!

Eilen olikin niin aktiivinen päivä, että illalla ei saanukaan enää yhtään mitään aikaseks vaan olin ihan zombi.

Aamulla oli herätys 6.45 voi riemua! Oon tosin onneks pitäny unirytmin täällä jotakuinki järkevänä ja nykyään mulle myöhään nukkuminen tarkottaa aamu yheksää, kun kotona levillä se tarkottaa ehkä ilta kuutta...? No anyhow, kamat kasaan ja Station Buildingin bussisumasta ettimään sitä oikeaa, joka kuljettais mut Glenorchyyn järven toiselle puolelle LOTR maisemiin ratsastamaan pariks tunniks. Ratsailu tapahtu Paradise nimisessä paikassa, jonka maita on käytetty Lothlorienina ja Fangornin metsänä, missä ne elävät puut asuu. Ratsastettiin myös sen paikan ohi, missä Boromir kuolee sen örkkitaistelun jälkeen. Mut aika vaikee niitä on tunnistaa, metsä kun tuppaa 14 vuodessa aika paljon muuttumaan ja elokuvissa ei kuitenkaan tietokoneanimaatioiden käyttöä ollu säästelty. Mun heppa oli vanha herra Elvis, joka oli laiska kun mikä, mutta jo puoliks eläkkeellä. Elvis on kuitenkin julkkis, koska se oli yks Rohanin hevosista back in the days kun leffoja kuvattiin. Dartsin tilan hevosista yhteensä kaheksan oli mukana leffoissa, mutta enää niistä on elossa neljä. Kahen tunnin heppailun jälkeen oli takapuoli melko hellänä ja olin varma, et en kävele kunnolla kahteen päivään, mut eipä tuo enää ees tunnu missään.

Aamuratsastuksen jälkeen oli aikaa tulla takas hostellille ennen iltapäivän adrenaliinipaukkua, nimittäin AJ Hackettin Nevis Swingiä. AJ Hackett on se tyyppi, joka on ensimmäisenä maailmassa kehittäny benjihypyn ja samaiselta sillalta, mistä hän on ekan kerran hypänny, toteutetaan edelleen kymmeniä 43 metrin hyppyjä päivässä. Samaisella firmalla on myös Nevis Bungy, joka onkin sitten pikkasen korkeempi, 134 metriä alas kanjoniin vuorten väliin. En ees tiedä paljon siellä on hyppääjiä päivässä, mutta paljon, aamusta iltaan täynnä. Samassa kanjonissa on sitten myös tämä keinu, jonka mä kävin hulluna testaamassa. Alkuun on 70 metriä vapaapudotusta, jonka jälkeen se kääntyy keinuliikkeeks, jonka säde on 300 metriä. Kyllä, 300 metriä ja voin kertoo, et siinä vaiheessa kun se lähtee ensimmäiseen swingiin, niin suoraan edessä oleva kallioseinämä näyttää olevan PALJON lähempänä kun 300 metriä. Saa myös valita et haluutko olla etuperin, takaperin, ylösalasin vai jotain seittemästäkymmenestä muusta vaihtoehdosta, sit sut lyödään valjaista kiinni pariin naruun, hilataan roikkumaan sen lähtölavan ulkopuolelle ja jätetään siihen killumaan. ETTÄ VOIT SITTEN KATELLA MAISEMIA JA VILKUTTAA KAMEROILLE JA ARVATA ETTÄ KOSKA LÄHET LIIKKEELLE!!! Toisin ku laskuvarjolla hypätessä, niin tossa se vapaapudotus myös tuntuu vapaapudotukselta ja nimenomaan siltä, että tiput naamaedellä siihen vuoreen mikä uhkaavasti lähestyy sua, mutta se on myös ohi aika äkkiä ja sen jälkeen onki helppo vaan nautiskella kyydistä. Tarpeeks kun heiluriliike hidastuu niin sut hilataan pikkuhiljaa takas ylös sinne samaan paikkaan, mistä muutamaa minuuttia aiemmin sut tiputettiinkin. Kiitti käynnistä ja heippa. Sitten voit ostaa kuvia tai DVDn tai molempia, saat diplomin ja lippiksen. Ja niinkun kait aina tollasten adrenaliinipläjäysten jälkeen on vähän semmonen olo et "ai oliks tää tässä?" ja"tapahtuks toi just oikeesti?", mutta hauskaa yhtä kaikki.

Ilta menikin sit Aussimaan suunnitelmia hioessa ja yleisessä venymisessä. Ja palkitsin itteni yhellä siiderillä, jonka ostin alennusmyynnistä (kyllä, täällä on olemassa niinkin pahennusta aiheuttava asia kun alkoale ruokakaupoissa) jonku aikaa takaperin.

Tänään niin ikään jatku Aussimaa suunnittelu aamusta hitaan ja pitkän aamiaisen merkeissä. Olin varautunu siihen, ettei tarvi koko päivänä pal mitään tehä, koska tänne tosiaan piti iskeä cyclone eli joku pyörremyrskyn tyyppinen. On se toki iskenykin ja rannikkokaupungeissa on aika tukalat oltavat, mutta toistaseks täällä vuorten välissä on ollu ihan rauhallista. Iltapäivä kuitenkin oli ihan aurinkoinen vielä ja kävinki hengailemassa ja kävelemässä ympäriinsä Queens Gardenin ruusutarhoissa. Alkuillasta oli vuorossa niinki eksoottista aktiviteettia kuin elokuvissa käyminen, aika jännittävää! Leffan jälkeen suuntasin sit Fergburgeriin (yllätys) burgerille, koska tämä nimenomainen hampurilaispaikka on kehuttu maasta taivaaseen niin matkaoppaissa kun jokaisen vastaantulleen Queenstownin kävijän jutuissakin. Se on pieni ravintola, joka on aina täynnä, johon on aina jonoa ja jossa saat lyhimmillään oottaa sitä burgeria (sen jälkeen kun oot ensin jo jonottanu et pääset tilaamaan ja maksamaan sen) 20 minuuttia. En tiiä voiks sitä sanoa nähtävyydeks, mutta se on varmaan yks tän maan eniten yleisöä houkuttelevista kohteista ihan heittämällä. No mut entä se ruoka sitte....? Ei sitä kyllä turhaan kehuta ja hehkuteta, best burger ever! Kunnon leipää eikä mitään mäkin sämpylää ja mehevä, medikka kokolihapihvi ja tuoreet ja maukkaat täytteet. Asteikolla 1-10 annan tälle 11+ enkä edes oo mikään burgerien bestis. Hehkuttakoot kaikki vaan, niin aion hehkuttaa minäkin. Ja vaikka se paikka on noin tähtitieteellisen suosittu, niin hinnat on tosi järkevät $11-$20 ja isokin nälkä lähtee jo ihan sillä edullisimmalla perusburgerilla. Kalleimmassa onki sit ruokaa jo viikoks.

Burgeria ootellessa se sadekin saavutti meidät niin, että loppuilta taitaa mennä kämpillä sateensuojassa. Huomiseks on luvassa niin märkää aktiviteettia, että ei sitä joka päivä jaksa itteään kastella. Tuulista ei vielä oo, mutta saa nähä mitä yö tuo vielä tullessaan. Toivotaan, ettei mitään ihan överiä säätä, meinaan sit saattaa huomisen touhut kyllä peruuntua.

Still here today!

Ny on uljas valkoinen ratsu palautettu Queenstownin vuokraamolle ilman sanktioita kahden viikon yhteiselon jälkeen. Kilometrejä tuli suunnilleen 2200, että aika hyvin siinä kerkes paikkoja kiertelemään. Alkuperänen suunnitelmahan meni uusiks heti lähtiessä ja sen jälkeen siihen ei kyllä paljo palattukaan, mutta auto kuitenki oli ajoissa takas niin sehän son pääasia. Muutama kyytiläinen oli matkassa mukana, mutta suurimmaks osaks ajelin tyytskärinö itekseni ja pysähtelin aina ko mieli teki.

Queenstown on tukikohtana tiistaihin saakka ja sen jälkeen edessä on vielä kolme paikkaa ennen lentoa Aussimaahan parin viikon päästä. Oks kai sitä nähtävää ollu vielä enemmänkin, mutta välillä on pakko hidastaa tahtia. Ausseissa on vielä seittemän hektistä viikkoa eessä ennen kesälomaa Aasiassa.

Queenstown on extremeharrastajien ehdoton paratiisi ja monet vouhotukset on keksittykin alunperin täällä. On benjihyppyä, liitovarjoilua, alamäkipyöräilyä, laskuvarjohyppyä, koskisurffausta, kanjonikeinua ja vaikka ja mitä. Jos on rahaa mielinmäärin niin täällä kyllä riittää harratamista pitemmäkskin aikaa. Itelläkin on to do-listalla vielä yhtä sun toista ja oli taas aika aktivoitua niiden suhteen ja luottokorttiyhtiö kiittää. Parit aktiviteetit on varattuna jo huomiselle ja katotaan mitä keksin sen jälkeen. Niistä kuitenkin lisää sitten toteutuksen jälkeen.

Niinjoo olin siellä luontoretkeilemässä eilen niiden pingviinien sun muiden toivossa. Ilma enteili lähtiessä totaalista katastrofia, voin meinaan kertoo et siinä kohti kun tuuli puhaltaa etelänavalta saakka ja tuo mukanaan ukkospilviä, niin ei paljo naurata. Täällä kun se kylmä ilma tulee etelästä, toisin kun meillä ni meinas alkaa viluttaa. Säänjumala oli kuitenki meikän puolella ja rysäytti sen myrskyn kaupunkiin eikä sinne rannikolle missä me oltiin ja säilyin jotakuinki kuivana. No mitä niihin eläimiin tulee sitten niin kaikki bongattu. Albatrossit lenteli ihan päänyläpuolella ja merileijonat yritti leikkiä mun kaa. Hylkeille on syntyny poikasia loppuvuodesta ja ne leikkii ja vouhottaa keskenään ko pahaiset kakarat. Pingviinit oli vähän ujompia tapauksia, eikä niitä päässy kovin lähelle, mutta nähtiin kuitenki niitä. Onneks oli kiikarit kun kamerasta loppu zoomi kesken. All in all, success.

Still here 2 days ago!

Ohhoh oonpa ollu vähän laiska kirjottaan, mut ei mulle kyl mitään kovin erikoista oo tapahtunukaan. Täs on myös ollu vähän kaikenlaista mielen päällä ja oon käyny itseni kanssa pitkällisiä "mitä haluan eniten (suklaan ja punkun jälkeen siis) elämässäni"-keskusteluja. Vaikeiden päätösten tekeminen aiheuttaa, maailmallakin, hysteriaa ja krokotiilinkyyneleitä, mutta onneks kaikkiin päätöksiin on aina olemassa yks taikakeino johon voi luottaa: +/- -listat!! Myrskyn jälkeen on poutasää, niinku se Tapsan Kariki on aikoinaan laulanu, ja nyt tuntuu et karikot on selätetty ja elämä on taas yksisarvisia ja sateenkaaria. En tiiä kuinka kauan, mutta toistaseks näyttää ihan lupaavalta.

Uljas valkoinen ratsuni on palvellut hienosti ja meillä on vielä pari päivää yhteistä laatuaikaa jäljellä. Tähän mennessä oon löytäny kaikkiin paikkoihin mun uskomattomilla kartanlukutaidoilla (hahhahha paskat, puhtaasti tuurilla) tosi helposti, mutta näin ennakkotarkastelun perusteella toi viimenen etappi kohti Queenstownia tuntus olevan se haastavin, kerta täältä ei meekkään sinne yhtä suoraa tietä, niinkun joka paikkaan tähän asti. Matkaan pitäs mennä vajaa 4 tuntia ja aattelin varata 8, niin ehkä siitäkin selvitään.

Ns. vääränpuoleisessa liikenteessä ajaminen ei alun panikoinnin jälkeen oo ollu loppuviimeeks yhtään kummempaa kun oikeenpuoleisessakaan. Liikenneympyröissä vilkuttaminen on täällä kyllä rakettitieteeseen verrattavaa, mutta koska oon turisti niin oon ottanu helpomman lähestymistavan ja käyttäny vilkun sijaan pelkkiä tuulilasinpyyhkijöitä. Niiden vivut on siis eri puolilla rattia kun kotona, joten mun mielestä on ihan ok tehdä niin. Mut siis aikuisten oikeesti jos meet vasemmalle, niin vilkutat jo ennen ympyrää vasemmalle. Jos meet suoraan, et vilkuta ollenkaan tai voit vilkuttaa poistuessas ympyrästä jos haluut. Ja jos meet oikeelle, niin vilkutat eka sisäänpäin ja sit poistuessa ulospäin... Enkä mä tiiä kuuluuks oikeesti tehä noin vai onkse vaan "tapana". Mä oon käyttäny suunnasta riippuen eri pyyhkimisnopeuksia. Lisäks siinä samassa liikenneympyrässä voi olla kahet liikennevalot ja kolme junarataa ni morjensta.

Tällä hetkellä oon Dunedinissa East Coastilla ja nautin ekaa kertaa reissun aikana OMASTA HUONEESTA. En oo kuitenkaan ollu niin avokätinen, et oisin maksanu itelleni oman huoneen, täs hostellis ei vaan satu asumaan ketään muita. Ei haittaa! Lisäks täs huonees on toimiva lämmitys ja ihka oikeet pyyhkeet! Kun on neljä viikkoa käyttäny "tosi imukykyistä ja supernopeesti kuivuvaa" retkipyyhettä, jonka imutehokkuus on luokkaa elmukelmu ja jonka kuivuminen kestää päivän ja joka lisäks alkaa kahen käyttökerran jälkeen haista kuolemalta, niin uskokaa pois, ei oo olemassa suurempaa luksusta kun hotellin pyyhkeet. Ja koska olin ovelana piilottanu oman pyyhkeeni niin housekeeping toi mulle tänään uuden ja nyt mulla on niitä kaks! Aattelin käydä suihkussa ainakin kolme kertaa päivässä ihan vaan tästä ilosta.

No mut mitäs mä oonkaan tehny sitten viime kerran. Ööööö... No en oikestaan mitään kovin mainittavaa. Tänään kävin Cadburyn suklaatehtaalla, josta sain mukaan goodiebagin kiwisuklaita, joihin en oo kyl viel tutustunu. Oon vannonnu pyhää vihaa Cadburyn maitosuklaata kohtaan oikestaan aina, mutta joudun nyt myöntymään, et ei se ihan niin pahaa oo, mitä muistelin. Aika sellasta joulukalenterisuklaan tyyppistä kuitenkin, että edelleen kaikki kunnia Fazerin siniselle. Koska suklaanmaistelu käy lounaasta niin päivälliseks nautin sit puolestaan bisseä Speightsin panimovierailun yhteydessä. Oluen ystävä kun en varsinaisesti ole, en villiintyny siitä maistelusta ihan yhtä paljon kun moni muu, mutta maistoin kyllä kuuliaisesti kaikkia kuutta laatua mitä oli tarjolla. Täällä kun ei tuu leipää syötyä niin pakkohan ne kuidut on jostain saada vai mitä...?

Oon vielä yhen kokonaisen päivän täällä ja meen kattoo pingviinejä ja albatrosseja ja hylkeitä ja merileijonia!

No se niistä jäätiköistä sitten...

En jaksa ees kirjottaa niistä jäätiköistä mitään, koska ne oli niin boring... Jos et haluu maksaa itteäs kipeeks (+200€ heittämällä) helikopterilennoista ja opastetuista turistiretkistä ite jäätiköllä kymmenien muiden samanlaisten ryhmien seassa, näät kaks kasaa kiviä ja likasta lunta ja siin on sulle jäätiköt, kiitos käynnistä ja tervetuloa uudestaan. Oh boy... No kaiken lisäkskään sinne jäätiköille ei päässy niinä kolmena päivinä kun mä siellä olin, koska tuuli niin paljon,että se siitä sitten. No se nyt oli kuitenki matkan varrella ja siel oli kiva hostelli ja kivoi tyyppei, että sinänsä ihan onnistunu stoppi.

Yhen niistä kivoista tyypeistä nappasin tänään aamulla matkaseuraks kun ajelin etelää kohti Wanakaan. Hän oli Gibraltarilta, mikä oli aika jännittävää, koska en oo ikinä tavannu ketään sieltä. Tie kulki ihan mielettömissä maisemissa ja tehtiin monta valokuvastoppia ja oli kiva saada vaihteeks seuraa. Matka meni ihan huomaamatta ja ajamistakaan ei ehtiny niin paljo jännittämään ja silti pysyttiin tiellä. Oli vuoria, lumihuippuja, jokia, vesiputouksia, kirkkaan turkooseja järviä ja aarniometsää.

Perillä hän halus tarjota mulle kiitokseks lounaan, mikä oli oikeen herttasta. Oli kiva käydä syömässä oikeessa ravintolassa hostellissa kokkailun sijaan. Edelliset kaks päivää oon syöny sydänkohtauspastaa ja sitä ois vieläkin, niin vaihtelu tuli tarpeeseen. Sydänkohtauspasta on siis vähän ku carbonaraa... Voita, pekonia, kermaa ja juustoa. Ja sipulia, koska kasviksiakin pitää muistaa syyä :)

Yhen yön oon Wanakassa vaik oisin kyl viihtyny pitempäänkin, tää on oikeen herttanen pikku kylä ja tääl ois paljon tapahtumaa viikonloppuna rodeokilpailusta triathloniin, mut saatan tulla takas vielä myöhemmin.

Huomenna jatkan matkaa Te Anauhun ja sieltä sunnuntaina päiväreissu paljon hehkutetulle Milford Soundsille, missä kuuleman mukaan on tän maan kauneimmat maisemat. Oon myös kuullu, et moni on kaiken hehkutuksen jälkeen ollu aika pettyny niin oon yrittäny olla muodostamatta kovin suuria odotuksia. Maanantain jälkeen onki sit ihan auki kaikki suunnitelmat perjantaihin saakka ja jotenki en nyt yhtään jaksais miettiä ja suunnitella ja tutkia ja selvittää, et mitäs sitte. Jos se Te Anau on kiva ni ehkä jään vaik sinne patikoimaan. Viikon vielä auto alla, et kyllähän sitä kaikenlaista vielä ehtis...