Ja ei muuten löytyny. Oon nyt siis vihdoin ja viimein siirtyny sille puolella maata, mihin aurinko laskee. Edelliset auringon bongailut on ollu mahdollista suorittaa nousun puolella ja voin kertoo, että yhtenäkään aamuna ei niin aikanen ylösnousu houkuttanu. No, nyt siis tuumasta toimeen. Aurinko laskee 20.17 tsek. Reitti rantaan on about tää tsek. Arvioitu aika sen reitin kävelemiseen 30min tsek. Pipo päähän (kotona kun talvi yllättää autoilijan niin maailmalla näköjään syksy yllättää matkailijan), kamera kassiin ja aamun riennoista vihdoin kuivunu kuoritakki niskaan.
Ensimmäiset kymppiminsaa olin viel ihan vakuuttunu tän suunnitelman hyvyydestä ja toimivuudesta, mut sen jälkeen alko usko hiipuu ja lopulta loppu kokonaan. Ensinnäkään täs kaupungis ei oo sellasia teitä, sellasissa paikoissa kun mitä toi kartta väittää. Ei vaan oo. Tarkistin googlemapsilla ja kappas, sen kartassa niitä ei ole. En siis tiedä onko noi paperitkartat piirretty joskus ennen sotia vai mimmonen homma. No toisekseen tää kaupunki, jos tätä nyt kaupungiks voi kutsua, on ihan ok.... 3 korttelia hostellilta YHTEEN suuntaan ja loppu onki sit aika.... epämäärästä eikä välttämättä we paras ympäristö yksinäiselle naisihmiselle ilta-aikaan kun ei oo hajuakaan mihin on menossa. Kun auringonlaskuun oli aikaa ehkä kolme minsaa ja meri varmaan kauempana ko lähtiessä sitä ettimään, totesin et kiitos, mutta ei kiitos, lähen takas kämpille. Sanottakoon, että siinä kohti en tuntenu oloani kovinkaan mukavaks epämäärästen varastorakennuksien ja pienien sivukujien keskellä, kun olin kuitenki fiksuna ottanu kaiken arvo-omaisuuteni mukaan... Siis jos mun laukun ois joku varastanu ois lähteny kaikki henkkarit, luottokortit, puhelimet ja kamerat sen sileän tien. Ja toki kaikki tänään nostetut käteiset. Hyvin ajateltu minä!!!
Kuinka ollakaan, samaan aikaan kun mietin että alanko juosta vai esitänkö coolia, bongasin vähän matkan päässä lapsiperheen iltakävelyllä. Helpotun heti ja aattelin et no hei, jos noilla on tommonen taapero mukana niin ei se nyt niin paha voi olla. Niil sattu olemaan viel sama suunta kun mulla ni käppäilin siinä niiden perässä. Vähän ajan päästä ne katos näkyvistä johonki kulman taakse talon sivustalle ja kuuluu vaan kun se penska siellä lauleskelee ja huutelee "Äiti kato! Äiti! Äiti! Kato äiti! ÄITIIIII!!". Tässä kohtaa olin jo saapunu siihen samaiselle talon kulmalle ja satuin vilkasemaan automaattisesti sitä huutavaa penskaa päin vaan todetakseni, ettei se iltakävely tainnu sittenkään olla ihan niin lepposaa perheenkeskistä aikaa. Äiti ymmärrettävästi ei ehtiny keskittyyn siihen penskaan, koska samaan aikaan mukana oleva mahdollinen isähahmo iski ruiskulla jotain äitin kyynärtaipeeseen. Ja se tuskin oli insuliinia...
Oli varmaan pikakävelyn maailmanennätys lähellä loppumatkalla nimittäin en jääny paljo kattelee, et kuinkas sitten kävikään... Jäi tällä kertaa se auringonlasku näkemättä ja totesin, et ens kerralla meen kyllä autolla.
Hyviks puoliks voidaan lukea se, että siel ulkona oli kuitenki lämpimämpi ko täällä hostellissa sisällä tällä hetkellä. Ja se, et mitään ei sattunu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti