Eilen olikin niin aktiivinen päivä, että illalla ei saanukaan enää yhtään mitään aikaseks vaan olin ihan zombi.
Aamulla oli herätys 6.45 voi riemua! Oon tosin onneks pitäny unirytmin täällä jotakuinki järkevänä ja nykyään mulle myöhään nukkuminen tarkottaa aamu yheksää, kun kotona levillä se tarkottaa ehkä ilta kuutta...? No anyhow, kamat kasaan ja Station Buildingin bussisumasta ettimään sitä oikeaa, joka kuljettais mut Glenorchyyn järven toiselle puolelle LOTR maisemiin ratsastamaan pariks tunniks. Ratsailu tapahtu Paradise nimisessä paikassa, jonka maita on käytetty Lothlorienina ja Fangornin metsänä, missä ne elävät puut asuu. Ratsastettiin myös sen paikan ohi, missä Boromir kuolee sen örkkitaistelun jälkeen. Mut aika vaikee niitä on tunnistaa, metsä kun tuppaa 14 vuodessa aika paljon muuttumaan ja elokuvissa ei kuitenkaan tietokoneanimaatioiden käyttöä ollu säästelty. Mun heppa oli vanha herra Elvis, joka oli laiska kun mikä, mutta jo puoliks eläkkeellä. Elvis on kuitenkin julkkis, koska se oli yks Rohanin hevosista back in the days kun leffoja kuvattiin. Dartsin tilan hevosista yhteensä kaheksan oli mukana leffoissa, mutta enää niistä on elossa neljä. Kahen tunnin heppailun jälkeen oli takapuoli melko hellänä ja olin varma, et en kävele kunnolla kahteen päivään, mut eipä tuo enää ees tunnu missään.
Aamuratsastuksen jälkeen oli aikaa tulla takas hostellille ennen iltapäivän adrenaliinipaukkua, nimittäin AJ Hackettin Nevis Swingiä. AJ Hackett on se tyyppi, joka on ensimmäisenä maailmassa kehittäny benjihypyn ja samaiselta sillalta, mistä hän on ekan kerran hypänny, toteutetaan edelleen kymmeniä 43 metrin hyppyjä päivässä. Samaisella firmalla on myös Nevis Bungy, joka onkin sitten pikkasen korkeempi, 134 metriä alas kanjoniin vuorten väliin. En ees tiedä paljon siellä on hyppääjiä päivässä, mutta paljon, aamusta iltaan täynnä. Samassa kanjonissa on sitten myös tämä keinu, jonka mä kävin hulluna testaamassa. Alkuun on 70 metriä vapaapudotusta, jonka jälkeen se kääntyy keinuliikkeeks, jonka säde on 300 metriä. Kyllä, 300 metriä ja voin kertoo, et siinä vaiheessa kun se lähtee ensimmäiseen swingiin, niin suoraan edessä oleva kallioseinämä näyttää olevan PALJON lähempänä kun 300 metriä. Saa myös valita et haluutko olla etuperin, takaperin, ylösalasin vai jotain seittemästäkymmenestä muusta vaihtoehdosta, sit sut lyödään valjaista kiinni pariin naruun, hilataan roikkumaan sen lähtölavan ulkopuolelle ja jätetään siihen killumaan. ETTÄ VOIT SITTEN KATELLA MAISEMIA JA VILKUTTAA KAMEROILLE JA ARVATA ETTÄ KOSKA LÄHET LIIKKEELLE!!! Toisin ku laskuvarjolla hypätessä, niin tossa se vapaapudotus myös tuntuu vapaapudotukselta ja nimenomaan siltä, että tiput naamaedellä siihen vuoreen mikä uhkaavasti lähestyy sua, mutta se on myös ohi aika äkkiä ja sen jälkeen onki helppo vaan nautiskella kyydistä. Tarpeeks kun heiluriliike hidastuu niin sut hilataan pikkuhiljaa takas ylös sinne samaan paikkaan, mistä muutamaa minuuttia aiemmin sut tiputettiinkin. Kiitti käynnistä ja heippa. Sitten voit ostaa kuvia tai DVDn tai molempia, saat diplomin ja lippiksen. Ja niinkun kait aina tollasten adrenaliinipläjäysten jälkeen on vähän semmonen olo et "ai oliks tää tässä?" ja"tapahtuks toi just oikeesti?", mutta hauskaa yhtä kaikki.
Ilta menikin sit Aussimaan suunnitelmia hioessa ja yleisessä venymisessä. Ja palkitsin itteni yhellä siiderillä, jonka ostin alennusmyynnistä (kyllä, täällä on olemassa niinkin pahennusta aiheuttava asia kun alkoale ruokakaupoissa) jonku aikaa takaperin.
Tänään niin ikään jatku Aussimaa suunnittelu aamusta hitaan ja pitkän aamiaisen merkeissä. Olin varautunu siihen, ettei tarvi koko päivänä pal mitään tehä, koska tänne tosiaan piti iskeä cyclone eli joku pyörremyrskyn tyyppinen. On se toki iskenykin ja rannikkokaupungeissa on aika tukalat oltavat, mutta toistaseks täällä vuorten välissä on ollu ihan rauhallista. Iltapäivä kuitenkin oli ihan aurinkoinen vielä ja kävinki hengailemassa ja kävelemässä ympäriinsä Queens Gardenin ruusutarhoissa. Alkuillasta oli vuorossa niinki eksoottista aktiviteettia kuin elokuvissa käyminen, aika jännittävää! Leffan jälkeen suuntasin sit Fergburgeriin (yllätys) burgerille, koska tämä nimenomainen hampurilaispaikka on kehuttu maasta taivaaseen niin matkaoppaissa kun jokaisen vastaantulleen Queenstownin kävijän jutuissakin. Se on pieni ravintola, joka on aina täynnä, johon on aina jonoa ja jossa saat lyhimmillään oottaa sitä burgeria (sen jälkeen kun oot ensin jo jonottanu et pääset tilaamaan ja maksamaan sen) 20 minuuttia. En tiiä voiks sitä sanoa nähtävyydeks, mutta se on varmaan yks tän maan eniten yleisöä houkuttelevista kohteista ihan heittämällä. No mut entä se ruoka sitte....? Ei sitä kyllä turhaan kehuta ja hehkuteta, best burger ever! Kunnon leipää eikä mitään mäkin sämpylää ja mehevä, medikka kokolihapihvi ja tuoreet ja maukkaat täytteet. Asteikolla 1-10 annan tälle 11+ enkä edes oo mikään burgerien bestis. Hehkuttakoot kaikki vaan, niin aion hehkuttaa minäkin. Ja vaikka se paikka on noin tähtitieteellisen suosittu, niin hinnat on tosi järkevät $11-$20 ja isokin nälkä lähtee jo ihan sillä edullisimmalla perusburgerilla. Kalleimmassa onki sit ruokaa jo viikoks.
Burgeria ootellessa se sadekin saavutti meidät niin, että loppuilta taitaa mennä kämpillä sateensuojassa. Huomiseks on luvassa niin märkää aktiviteettia, että ei sitä joka päivä jaksa itteään kastella. Tuulista ei vielä oo, mutta saa nähä mitä yö tuo vielä tullessaan. Toivotaan, ettei mitään ihan överiä säätä, meinaan sit saattaa huomisen touhut kyllä peruuntua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti