Okei kaikki opaskirjat, flaijerit, matkailuinfot ja suurinosa ihmisistä hehkuttaa, kuinka se lauttamatka sen Cook-minkälie läpi on ihan uskomaton ja niin kaunis ja voi että... Mä en kokenu mitään suurta wau-experienceä sn kanssa kyllä, mutta loppumatkasta mua kyl alko vähän jännittää, et oonkohan sittenki menossa Tukholmaan enkä mihinkään Pictoniin! Ihan samannäköstä saaristoo havumetsineen ja siellä täällä olevine taloineen kun loppumatka ennen Tukholman satamaa, ei siis allekirjoittaneelle nyt niin kovin eksoottista.
Tää laiva oli siitä erikoinen, että kaikki matkatavarat kerättiin ku lentokentällä konsanaan ja laitettiin johonki ruumaan ja perillä sit haettiin sellasesta tutusta karusellista. Mun käsitystä siitä, et näinköhän sittenki oon sillä keskisuomalaisten hiihtolomaristeilyllä vahvisti se ah niin perisuomalainen näky karusellin luona... Jokainen kynnelle kykenevä oli parkkeerannu ittensä, käsimatkatavaransa ja vielä ehkä kärryt ja pari kaveria kiinni siihen hihnaan niin, että kukaan metriä kauempaa ei nähny vilaustakaan siitä koko laitoksesta... Mikä ihmisiä vaivaa ihan oikeasti? VALOT PÄÄLLE! Mulle ilmeisesti kehitty joku Teräsmiehen röntgenkatse ja ihan uskomattomalla tsägällä bongasin rinkkani sen ihmismuurin läpi ja ei muuta ko kyynerpäätaktiikkaa käyttöön. Mun rynnätessä siihen hihnalle jäi varmaan kolme ihmistä alle ja siinä kohti ku riuhtasin sen rinkan sieltä hihnalta niin varmaan vielä viis muuta, mutta helvettiäkö pitää olla urpo ja tunkea siihen eteen. Toivottavasti puolien niistä matkatavarat oli oikeesti menny sinne Tukholmaan...
Jotain superominaisuuksia mulle selvästi oli kehittyny, koska pystyin superisti myös eksymään matkalla hostelliin. Ja supereksymisen siitä tekee se, että sielt satamasta lähti pois kuitenki ihan vaan yks tie, jota mä ilmeisesti sit en käyttäny... No pienen kiukuttelun ja tuskastumisen jälkeen löysin oikeeseen paikkaan vihdoin ja oli kyllä onnistunu hostellivalinta. Hyvä keittiö ja paljon oleskelutilaa ja upeesti toimiva ilmanen wifi. Yllätys oli melkonen kun respantyttö alko puhumaan mulle suomea, mut se tais kuitenki olla tilanteesta ihan yhtä hämmentyny ko minä. Ekan iltapäivän aktiviteetit koostu autovuokraamossa vierailusta ja ruokaostosten tekemisestä ja sen jälkeen oli ihan kiva lötköttää sohvalla peiton alla ipadin kanssa. Autovuokraamosta en sitä autoo silloin saanu, vaan mua kehotettiin tekemään varaus netissä, jotta saisin paremman hinnan. Tuumasta toimeen ja kolme tuntia myöhemmin sähköpostiin kilahti ilmotus, että perjantai aamuna saisin samaisesta liikkeestä käydä noutamassa uljaan ratsuni seuraavaks kahdeks viikoks. Jippii ja apua! Pitää opetella ajaan väärällä puolella tietä!
Torstaina nautin harvinaisesta luksuksesta, nimittäin hostellin hintaan kuuluvasta aamiaisesta cornflakeseineen ja tuoreine juustoskonsseineen <3 Aamiaisen jälkeen otin vesipullon ja kameran matkaan, vedin lenkkarit jalkaan ja lähin parin tunnin patikkareissulle kylän ympärillä oleville kukkuloille. 45 min kiipeämistä ja puuskutusta myöhemmin istuskelin näköalapaikalla ja oli kyllä kaiken sen puuskuttamisen arvosta. Sieltä aukes näkymä koko Pictonin yli Marlborough Soundsille ja kauempana oleville vuorille, tosi kaunista. Alas päästyäni tutustuin paremmin alueen reittitarjontaan vaan todetakseni, että olin sit valinnu sen jyrkimmän ja rankimman niistä, mut no hups :) ei se ollu kyllä yhtään paha. Hostellilla palkitsin itteni suklaalla, skypellä ja sohvalla ja ihan kivuttomati vierähti neljä tuntia siinä auringonpaisteessa lötkötellessä. Tutkin myös ajankulukseni erilaisia lentovaihtoehtoja Suomeen paluuta ajatellen ja löysin aika varteenotettavan vaihtoehdon. Löysin aika varteenotettavan vaihtoehdon jo kerran aiemminkin, mut se makso 400€ enemmän, että en nyt mee vannomaan sen hyvyyden puolesta kumminkaan... No nyt kuitenkin oon ilman nettiä ainakin pari päivää niin on viel aikaa sulatella tätä uusinta tulokasta...
Mun lentojenhaun tuli keskeyttää Cameron, koska se halus tulla tarjoomaan mulle viinikumeja ja kertoo kuinka söötti oon ja kysymään et onks mul poikaystävää... En oo nyt ihan varma pitäskö mun olla tosi imarreltu vai jotain ihan päinvastasta, meinaan edellisenä päivänä ku tulin ja näin sen saman tyypin, olin varma et se on ehkä 14 ja varmaan sen omistajan lapsi tai lapsenlapsi... Kuulemma se kuitenkin oli "jo" 18 ja oli oikeesti reissaamassa. Cameronin mielestä oli myös "kivaa kun tänne kerranki tuli joku mun ikänen" ja tais lapsrukka saada ikuiset traumat ku kerroin sille että no eeeeeiiiii me nyt IHAN taideta samaa ikäpolvea olla. Vähin äänin se ainaki liukeni ja vei viinikumit mukanaan :D
Illalla päädyttiinki sen suomalaistytön kanssa käymään paikallisessa alkossa hakemassa pullo valkkaria ja juotiin se siinä ruokaa laittaessa ja syödessä pois. Oli tosi rentouttavaa puhuu jonkun kanssa suomea ihan kasvotustenki ja niin, et toinen oikeesti ymmärtää kaiken mitä sä tarkotat ja jonka kaa voi puhua sellasista kotoisista asioistakin eikä vaan perus "kauan oot, mis oot käyny, mihin oot menossa, onks vinkkejä"-juttuja. Juhlittiin samalla myös mun 3-viikkoispäivää Uudessa-Seelannissa. Tuntuu kyl, et oisin ollu tääl jo paljo pitempään... Kai sitä on vaan ehtiny niin paljo kaikenlaista.
Perjantai aamuna koitti sit totuuden hetki... Auto! Mua pelotti ihan sikana mennä hakemaan sitä et voi ei osaanko kysyä oikeet jutut ja voi ei tajuunko mitä se sanoo ja EI MUN AIVOT OSAA AJAA TÄSSÄ LIIKENTEESSÄ. No suurimman osan jutuista mä kait osasin kysyä ja ainakin se setä suostu antaa sen auton mulle. Sit ko sanoin et en oo ikinä ajanu automaattia enkä tän puoleisessa liikenteessä, niin se lähti mun kaa ajelee ihan niinku autokoulussa konsanaan ja neuvo ja opetti. Sit vein sen takas sinne vuokraamolle ja se toivotti hyvää matkaa ja turvallisia kilometrejä ja ei muuta ko menoks! Otin viel kuvat siit autosta ja kaikista kolhuista ja naarmuista, että ainakaan mua ei voida niistä syyttää ja mulla niitä maksattaa.
Seuraavat 2 viikkoa mua palvelee siis uljas valkoinen ratsuni, Nissan Sunny. Se on vanha, laatikkomainen, aika ruma ja siin on kasettisoitin, mutta ainakin se kulkee nätisti eteenpäin :) Voin mennä millon vaan ja minne vaan ja se on parasta. Hintaa tälle lystille tuli $505 eli n. 315€ sisältäen myös vakuutuksen 0€ omavastuulla. Kun vuokra-aika on 15 vuorokautta ei tosta kovin tähtitieteellistä päivä hintaa tuu. Bensa täällä maksaa n. $2,20 (1,35€) per litra, mutta siihen on olemassa kaikenlaisia alennusjuttuja. Kun ostat ruokaa tietystä kaupasta, saat kupongin millä saat tietyillä asemilla -4c/litra ja tänään kiva setä bensa-asemalla anto mulle kortin millä saa tietyillä asemilla -6c/litra kun tankkaa yli $40. Ei se nyt tähtitieteellistä säästöä tee, mutta parempi ku ei mitään. Lisäks uskon, että hostelleista saa helposti kyytiläisiä ja eteläsaarella on paljon liftareita, jotka saa kuluja jakamaan.
Tänään ajelin jo parisatas kilsaa ja siitä ensimmäiset sata oli kyllä varmaan elämäni stressaavin kokemus. Jännitti ihan sikana, jopa suoralla tiellä, saatika sit risteyksissä ja liikenneympyröissä. Vaik oon aina sanonu, etten haluu ajaa automaattivaihteisella autolla, niin nyt kiitän siitä luojaani. On ihan riittävästi keskittymistä siinä, että käännyt oikeelle kaistalle ja saat vilkun päälle tuulilasinpyyhkijöiden sijaan, että jos ois vielä vääränkätiset vaihteetkin niin halleluuja. Kyllä, vilkku ja pyyhkijät on täällä eri päin ja voin kertoo et oli muuten puhas tuulilasi tolla reissulla!!
Pääsin kuitenkin yhtenä kappaleena määränpäähäni Marahauhun, joka on ehkä vieläkin pienempi kylä kun se aiemmin mainitsemani 20 asukkaan Waitomo...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti