Mun usko Nakedbussiin alkaa oleen pikkuhiljaa aika koetuksella... Sunnuntai aamuna 23. päivä oli aika jättää Taupon laskuvarjohyppy- ja vaellusmestat taakse ja edessä oli puuduttava 7h bussimatka kohti Pohjoissaaren vikaa stoppia, pääkaupunki Wellingtonia.
Oltiin ajettu noin puoltoist tuntia, kun kuski yhtäkkiä pysähtyy levikkeelle ja hyppää ulos... jotain on vialla! Hetken päästä se tulee takas yhtä hymyilevänä kun ennen pysähdystäkin, kertoakseen meille, et moottorista katkes hihna, uutta ei oo ja joudutaan venaa kolme tuntia et saadaan sellanen, mekaanikko on tulossa... On suosituksena, että busseissa ois olemassa varahihna näitä tilanteita varten, mutta tämä nimenomainen menopeli oli edellisenä päivänä luovuttanut omansa kohtalotoverilleen... Great! No... mekaanikko tulikin sit paikalle yllätys nopeesti jo 1,5 tunnin päästä ILMAN SITÄ FAKIN HIHNAA!!!! Oikeesti, kuka valopää ajaa sunnuntaina johonki keskelle korpea, korjaamaan tiettyä asiaa, tuomatta uutta osaa mukanaan!!?!?!?!?! No herrat ammatti-ihmiset löi sit viisaat päänsä yhteen et joojoo, kun se seuraava bussi tulee tähän kohalle niin pysäytetään se ja lainataan niiltä... Se bussi sit kuitenkin päätti olla pysähtymättä yrityksistä huolimatta ja se onneton tunarimekaanikko lähti sit sen perään omalla autollaan... tullakseen vähän ajan päästä takas UUDESTAAN ILMAN SITÄ FAKIN HIHNAA. "No ei niilkään ollu sitä. Nyt pitää soittaa jolleki Taupoon et ettii jostain ja tuo." Tässä kohti oli menny tasan 3 tuntia ja voitte arvata uuden aika-arvion.... Kyllä, 3 tuntia. Että ihan 6 tuntia myöhässä tullaan Wellingtoniin... Osa porukast lähti liftaamaan ja kaikki alko olee aika hermona. Sit seuraaki koko episodin paras osuus... Oltiin kävelemäs siinä levikkeen vieressä yhel mettäpolulla, kun yhtäkkii alkaa kuuluu kauhee moottorin ääni ja meän bussi on käynnissä! Tässä vaiheessa kuski ja mekaanikko oli aatellu kurkata, et mitähän sen bussin työkalupakista löytyykään ja SIMSALABIM!! Siellähän olikin juuri se nimenomainen vaihtohihna, mitä oltiin nyt neljättä tuntia ooteltu ja jonka vaihtamiseen menee se vartti... Että ei käyny sit mielessä aiemmin kurkata sinne työkalulootaan?!?! Raivostuttavan typerää toimintaa. Päästiin sit vihdoin jatkaa matkaa ja saavuttiin loppuviimeeks Wellingtoniin se reipas 3 tuntii myöhässä ja just ja just kerkesin ees hostelliin. Eka iltapäivä kaupungissa oli siis non-existent ja en tehny muuta ko kävin Subista hakee evästä.
Seuraavat 2 päivää meni lepposasti kaupunkielämää viettäen: annoin itelleni vapaata keittiöstä ja söin muiden tekemää ruokaa muunmuassa sieltä Subista ja oikein erinomaista halpis sushia, kävelin ympäri keskustaa, luuhasin kaupoissa ostamatta mitään, kävin museossa ja hengailin puistoissa. Viimeseks yöks sain neljä superärsyttävää ja megaraskasta tanskalaista pentua kämppikseks, jotka ryyppäs ja riehu ja möykkäs ensin koko illan ja sit tottakai vielä baarista palatessaan siinä aamu viideltä. En käsitä, kuinka vaikeeta joillekin voi olla käyttäytyä niinku normaalit ihmiset eikä niinku lauma apinoita. Tosin muuten tällä reissulla on kaikki hostellit ollu tosi ok eikä mitään häiriöitä, mut näköjään niitä aina pitää joukkoon mahtua.
Aucklandiahan en siis pitänyt juuri minään, täysin turha kaupunki, mut Wellington sen sijaan oli kyllä jees. Paljon pienempi vaikka pääkaupunki onki, mut silti paljon enemmän nähtävää. Se on aika boheemi, ehkä vähän semmonen hippikaupunki ja tosi jotenki ihmisläheinen. Hirveesti kivoja ravintoloita ja kahviloita ja pieniä erikoisliikkeitä. Vanha teollisuussatama on nykyään sellasta kävelyaluetta mis on paljon ravintoloita ja tapahtumakeskuksia ja siel on kiva vaan istuskella ja katella ihmisiä, tai seurata kuinka koululaisryhmät treenaa melontaa, soutua ja paddleboardingia.
Keskiviikko aamuna oli aika heittää taas reppu selkään ja hypätä lautalle, joka kuljetti mut Cook Straitin (Cookin Salmi? En tiedä) ja Marlborough Soundsin läpi Eteläsaarelle Pictonin pikkukylään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti