Nemoa etsimässä

Kolme päivää sukeltamassa Great Barrier Reefillä oli ihan uskomattomat! Vesi oli ihan käsittämättömän kirkasta ja niin paljon nähtävää ettei vaan mitään järkeä!

Olin siis varannu itelleni 5 päivää kestävän PADI Open Water Diver kurssin, joka antaa mulle sertifikaatin sukeltaa lähestulkoon kaikkialla maailmassa 18 metrin syvyyteen. Kurssilla käydään läpi perusteoriaa, turvallisuutta, välineistöä, tekniikkaa, navigointia... Mitä myt tarviit siihen, että voit turvallisesti olla veden alla ilman, että joku koko ajan vahtii sua, osaat seurata omaa ilmankulutustas ja et eksy, ainakaan kovin pahasti, etkä nouse pintaan liian nopeesti. Aika peruskauraa siis. Tarkotuksena on viettää kaks ekaa päivää luentosalissa ja opetusaltaassa ja seuraavat 3 päivää merellä asuen veneessä.

Kuten viimeks kerroin, Trooppinen myrsky Ita päätti saapua Cairnsiin mun kanssa yhtäaikaa ja meän eka kurssi päivä peruutettiin. Myrsky onneks helpotti ja seuraavana päivänä päästiin alottamaan: 5 tuntia uima-altaassa ja samanverran luentosalissa ja voin kertoo, että pikkasen alko loppuajasta painaa. En ees ihan oikeesti tiedä, käytiinkö me altaassa läpi kaikkia asioita mitä ois pitäny, mut luennoilla ainakaan ei... Ekan päivän jälkeen en siis todellakaan ollu vakuuttunu siitä, että ensinnäkään haluan ja toisekseen ees uskallan sukeltaa seuraavana päivänä ihan oikeessa meressä. Nukuin koko yönä ehkä kaks tuntia - asiaan ei kyllä auttanu yhtään se, että joka ikinen kämppis oli päissään ko pelikaani ja rymys ees taas huoneeseen ja yks heistä sitten päätti tuoda mukanaan naisseuraa - ja loppuajan näin painajaisia hukkumisesta. Aamulla kun kello soi puol 5 oli siis tosi levänny olo... Mutta eikun reppu selkään ja menoks...

Vene lähti satamasta seiskan aikaa, pidettiin alkubriiffit ja sen jälkeen meil oli muutama tunti vapaa-aikaa ennen ekaa varsinaista sukellusbriiffiä, joten käyin tilaisuuden hyväkseni ja painuin nukkumaan. Mun autuaasti uinuessa noin 80% muista oli oksentanu sisuskalunsa pihalle merisairaina.... itsehän en edes tienny, että koko laiva keinuu. Kyyti onneks tasottu, kun päästiin sinne sukellusmestoille ja kunnon keinuminen jatku vasta kun suunnattiin takas kohti satamas vikana päivänä. Onneks, ekalle sukellukselle ei meinaan ollu lähössä kovinkaan hymyilevää porukkaa. Eikä ketään tainnu siinä kohti lohduttaa kun sanottiin et hei, kyl siihen suukappaleeseen voi osentaakkin! Yök!!

Eka sukellus oli ihan hirmu jännittävä ja pystyin keskittyy tasan hengittämiseen ja liikkumiseen ja oppaan seuraamiseen. En muista nähtiinkö yhtään mitään merieläimiä. Eikä se liikkuminenkaan kovin sujuvaa ollu vielä siinä vaiheessa. Tasapainon ja sopivan kelluvuuden löytäminen oli alkuun hankalaa ja vuoronperään olin joko naamallani siel pohjahiekassa tai sit nousemassa liian ylös. Käsiä ei kuuluis sukeltaessa hirveesti liikutella, mutta välil oli pakko kun ei vaan muuten joko päässy oikeeseen suuntaan tai ois kääntyny ylösalasin. Oltiin kuitenkin ekalla kerralla vedessä 50 minuuttia, mikä on aika paljon ja tosi harvinaista, että eka kertalaisten kanssa ollaan niin pitkään. Oltiin siis hyviä oppilaita! Ekalla sukelluksella ei myöskään harjoteltu mitään erikoisempia juttuja, vaan lähinnä keskityyttiin siihen ittensä hallintaan laskussa, nousussa ja ite sukelluksen aikana.

Toka sukellus oli jo muutamaa tuntia myöhemmin ja sille lähteminen oli jo huomattavasti helpompaa, kun oli jonkulainen käsitys siitä, mitä se ihan oikeasti on. Toinen sukellus oli vähän lyhyempi, mutta harjoteltiin samalla pintatoimintoja ja turvallista nousemista tilanteessa, jossa ilma loppuu ja sukelluspari on liian kaukana antaakseen sulle ilmaa omasta tankistaan. En muista nähtiinkö tokallakaan sukelluksella mitään erikoista, koska edelleen keskittyminen oli samoissa asioissa ko ekallaki kerralla. Vedenalla harjoteltiin myös, et miten toimia jos maskin sisällä on vettä ja se meni ihan kivuttomasti. Vielä.

Kolmas sukellus oli toooooosi aikasin seuraavana aamuna ja taidettiino lla kaikki enemmän tai vähemmän puoli unessa ja se meniki sitte just niin hyvin. Meän ryhmä ei pysyny koossa kun jengi alko hidastelemaan ja sooloilemaan, yhtäkkiä yks alko vaan nousemaan pintaan eikä päässy enää alas, törmättiin toiseen ryhmään jonka jälkeen en enää löytäny omaani, sukellusohjaaja katos ja kaikkea muuta totaalista paskaa. Ei saatu tehtyä kaikkia asioita mitä ois pitäny, saatiin hirveet huudot pinnalla ja uhkaukset, että kukaan meistä ei tuu seuraavan sukelluksen jälkeen saamaan sertifikaattia ja ollaan ihan paskoja. Ohjaajassahan tietenkään ei oo pienintäkään vikaa...? Sattuneita ongelmiahan ei kuitenkaan sitten sen enempää purettu eikä käsitelty, mikä on mun mielestä typerää, koska sillonhan vasta oppis jotain kun ne asiat käytäis kunnolla läpi.

Neljäs sukellus oli vika, mikä kuulu ite kurssiin ja sen jälkeen me oltais sertifioituja sukeltajia ja sukellettais loput 5 sukellusta itsenäisesti. Juurikin se neljäs sukellus meinas koituu mulle kohtalokkaaks. Siinä vaiheessa, kun pään päällä on 14 metriä merivettä ja HENGITÄT sitä samaista vettä muutaman desin niin meinaa vähän hymy hyytyä. Sukelluksen agendaan kuulu, että meän tarvii ottaa maski pois, kuljettaa sitä selän takaa ja jalkojen välistä kädestä käteen ja sen jälkeen laittaa takas ja puhaltaa vesi sen sisältä pois. Tiesin jo etukäteen, että se on mulle tosi vaikeeta ja kerroin siitä ohjaajalle, mutta no can do, pakko tehä ni pakko tehä! Mun silmät ei kestä suolavettä, eikä oikestaan mitään muutakaan vettä, elij oudunpiet tää silmät tiukasti kiinni vedenalla. Siinä vaiheessa kun sain sen maskin pois niin refleksin omaisesti vedin henkeä myös nenän kautta ja no... hengitin siis vettä. PANIIKKI! Automaattisesti meinaa alkaa haukkomasn henkeään, joka lähinnä tarkottais, että hengität vaan enemmän sitä meri vettä. Alkaa myös yskittää, että se vesi tulis pois ja oksettaa, kun suola polttaa kurkussa. VOI PASKA! Lopulta kuitenki sain sen maskin takas ja lopulta myös kaikki vedet pois sen sisältä, mutta jonkinasteinen paniikki oli päällä vielä siinä vaiheessa ja kesti tovin, ennenko hengitys kulki normaalisti ja pysty rauhottuu. Todella epämiellyttävä kokemus, mutta selvittiinpähän siitäkin. Muutenkin kaikki meni kivasti ja liikkuminenki alko olla jo helpompaa. Pintaan päästessä saatiin isot onnittelut, oltiin nyt - uhkailuista huolimatta - ihan oikeita sukeltajia! Jihuu!

Ohjattuna oli vielä tiedossa yösukellus, joka oli mielenkiintonen, mutta myös aika pelottava! Sukellettiin eri ryhmissä kun normaalisti, joten sekin teki tilanteesta tavallaan uuden. Myöskin siellä tosiaan oli aivan säkkipimeetä ja ainoastaan taskulampun valossa sitten liikuttiin. Meri oli jostain syystä tosi levoton ja alkulasku oli aika epämiellyttävä kun aallot riepotteli miten sattuu. Oltiin myös syöty vaan vajasatunti aikasemmin ja ruoka ei ollu ihan kerenny laskee, joten meinasin joutuu käytännössä kokeilee, et miten siihen suukappaleen oksentaminen sit oikeen tapahtuukaan. Onneks ei kuitenkaan tarvinnu. Ekalla kerralla siellä pimeessä ei ihan hirveesti tullu mitään bongailtua ja oli vähän pettymyskin, et kuinka vähän asioita nähtiin. Ohjaajat kuitenki hehkutti etukäteen, kuinka yösukelluksella on niiiiiiin paljo kaikkea nähtävää. Mielenkiintonen kokemus ja oli kiva kokeilla, mutta ei ollu kyllä mun lempparein juttu millään lailla. Voin kuitenki joskus lähteä uudestaan jos tulee tarve ja tilanne.

Neljästä jäljelle jääneestä sukelluksesta vietin kolme veden alla ja yhen veden pinnalla snorkkelin kanssa. Veden alla navigoiminen pelkän kompassin ja selityksen perusteella oli vielä aika haastavaa, ei ehkä siks et se ois vaikeeta, vaan enemmän siks, et oot vielä epävarma liikkeistäs, ilman kulutuksesta ja ylipäänsä vähän kaikesta. On tosi vaikee arvioida, että kuljetko liian hitaasti ja onko sulla aikaa kulkea koko suunniteltu reitti. Mutta kerta kerralta tuli varmempi olo ja asiat oli helpompia eli lisää vaan kokemusta mahdollisimman pian.

Ympäristönä Suuri Valliriutta oli kyllä ihan uskomaton. Ohjaajat epäili, että myrskyn jäljiltä näkyvyys saattais olla aika heikko, mutta lähinnä päinvastoin. Meil oli 15-25 metriä näkyvyyttä kaikissa sukelluspaikoissa, vesi oli +27, meri oli sitä iltaa lukuunottamatta tosi rauhallinen ja kaikki oli vaan about täydellistä. En tiiä kuinka monta sataa erilaista kalaa kaikissa sateenkaaren väreissä ja kuinka monta sataa erilaista toinen toistaan kauniimpaa korallia näin, mut paljon! Lisäks nähtiin riuttahaita, rauskuja, mureenoja, barracudia, jättiläis simpukoita ja merikilpikonnia. Ei mitään isoa ja pelottavaa, haitki oli pieniä ja söpöjä. Meduusoja ei onneks nähty kun yks, ne kun on täällä päin tähän aikaan vuodesta aika vaarallista sorttis ja kosketus niiden kanssa tarkottaa helikopterikyytiä sairaalaan ja todennäkösestis euraavaa paria viikkoa siellä. Vedessä meillä oli kyllä suojapuvut päällä, juurikin näiden kohtaamisten välttämiseks.

Ihan mieletön kokemus ja oon niin ilonen, että kävin kurssini just tuolla ja sain nähdä Great Barrier Reefin kaikessa kauneudessaan. Maksoin kyllä itteni kipeeks ja epäilemättä oisin selvinny jopa useamman satasen halvemmalla jossain muualla, mutta ei haittaa. Tuolla se oli just täydellistä ja jokaisen sentin arvosta! :)